Blogi

Joogaopettajuutta pohtiessani päädyn yhä enemmän siihen, että opettaminen opettaa minulle lempeyttä. Maailmassa on taas paljon enemmän harmaan sävyjä, ei mustavalkoisuutta. Enemmän erilaisuutta, jonka hyväksyn. Enemmän ihmiskohtaloita, joita ymmärrän. Enemmän luonteenpiirteitä, joita siedän.

Heräiletkö öisin? Antaako uni odottaa itseään? Hermostutko helposti ja usein? Palaako pinna sekunnin sadasosassa ja monesti päivän aikana? Oletko jatkuvasti väsynyt? Jos vastasit yhteenkin kysymykseen myönteisesti, oletko koskaan ajatellut, miten tilanteen voisi korjata?

Olen vuoden sisään sanonut mielessäni jäähyväiset kolmelle hienolle naiselle. He olivat suunnilleen samanikäisiä kuin minä. Syöpä vei heidät kaikki. En ole koskaan aiemmin oikeastaan miettinyt ajan rajallisuutta, koska kaikki aiemmat menetykset ovat olleet ns. luonnollisia - mummot, papat, sedät, tädit, jotka ovat eläneet pitkän elämän ja kuolleet...

Joogaopettajan ura voi kuulostaa hyvältä. Etenkin, jos olet etsimässä uutta suuntaa elämällesi ja ehkä kyllästynyt nykyiseen työhösi. Joskus on kuitenkin hyvä miettiä etukäteen, haluatko muuttaa kenties ihanan harrastuksesi päätyöksesi ja millaista joogaopettajan todellinen arki oikeastaan on?

Elämän ruuhkassa unohdamme monesti itsemme. Huolehdimme, että muilla on hyvä olla, mutta milloin viimeksi olet huolehtinut, että itselläsi on kivaa? Mitä voisit tehdä itsesi hyväksi?

Oletko koskaan ajatellut, että viikonloppu on aikaa, jolloin voit nauttia elämästä? Vai onko viikonloppu sinulle arjen askareiden suorittamista - pyykkien pesua, silitystä, seuraavan viikon ruokien valmistamista, lasten synttäreille kuskaamista...