Etuoikeutettujen joukko

Alkuvuoden väsymyksen ja toivottomuuden jälkeen on mieli kirkastunut auringon myötä ja tuntuu, että elämä alkaa taas voittaa. 

Talviloma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Lapin lumet, aurinko, pitkät fatbike-retket tunturissa ja  alkeellisissa mökkioloissa eläminen teki hyvää niin ruumiille kuin sielullekin. 

Hikipäässä fillaroidessa mieleeni muistui asia, jota olen aina silloin tällöin tuntieni alussa tai lopussa loppukiitosten aikana käynyt läpi: muistetaan olla kiitollisia siitä, kuinka etuoikeutettuja me olemmekaan saadessamme elää Suomessa. Lapsemme käyvät koulua ja kaikki oppivat lukemaan. Jos sairastut, pääset lääkäriin, vaikkei sinulla ole vakuutusta.  Jos haluat opiskella, pääset opiskelemaan, vaikket ole varakkaasta perheestä. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, missä lapset edelleen voivat kulkea yksin kouluun ja harrastuksiin.

Kun korona iski, meistä pidettiin huolta. Viranomaiset toimivat järjestelmällisesti, yhteiskunta pysyi koossa, sairasluvut pysyivät aisoissa. Jos sairastuit, sinua hoidettiin ensiluokkaisesti. 

Me saamme elää rauhan keskellä. Meillä on mahdollisuudet tehdä työtä ja harrastaa. Me lauttasaarelaiset voimme pistää treenivaatteet päälle, kengät jalkaan ja kipaista joogastudiolle nurkan taakse ja nauttia harjoituksesta kodin lähellä, helposti ja vaivattomasti. Kuinka tämä tulikaan mieleeni nyt huhtikuussa, kun emme saaneet tulla Siltaan harjoituksiin, vaan olimme pakotettuja pysymään kotona. Kuinka kiitollisia saammekaan olla, että pääsemme taas saliin, kohtaamme kasvokkain (vaikka maskien kanssa), saamme tehdä treenin taas yhdessä, livenä, opettajan johdolla. 

Muistetaan siis olla kiitollisia, kun näemme. Nyt tiedämme, mitä on olla ilman kohtaamisia, ilman kanssaihmisiä, ilman jaettua ja tuotettua energiaa, samassa tilassa. Sydämellisesti tervetuloa taas tunneille, rakkaat asiakkaat ja ihania kohtaamisia sinulle, joka luit tämän.