Oletko sinä innostunut elämästä? 

Vuosi on vaihtunut. Länsimaiseen tapaan tammikuu on hujahtanut kiireessä melkein ohitse. Kalenterissa on ollut ruuhkaa, illat ovat olleet täynnä toimintaa ja monet kevään projektit ovat saaneet alkunsa. Olo on energinen.

Näin erään videon ennen joulua, jossa kehoitettiin olemaan elämästä innostunut. Se on jäänyt mieleeni ja olen ajatuksissani palannut siihen moneen kertaan. Mitä se tarkoittaa? Olenko minä elämästä innostunut?

Olenko intohimoinen elämän suhteen vai menenkö vain rutiinilla eteenpäin? Monistanko vain samaa maanantaita aina seitsemän kertaa viikossa? Innostunko uusista asioista, etsinkö uteliaana jännittäviä seikkailuja, asioita, joita en ole tehnyt ennen? Olenko kyltymätön elämän suhteen vai elänkö varoen ja koko ajan kohtuudella? Kiljunko koskaan innostuksesta, kun kohtaan jonkin uuden ihanan asian vai suhtaudunko kaikkeen tyypillisellä suomalaisella pidättäväisyydellä? Miksi kannattaisi olla innostunut elämästä?

Olen huomannut, että innostus tarttuu. Intohimo tekemiseen näkyy ja tarttuu. On helppo mennä mukaan, kun huomaa, että toinen tekee sydämellä ja täydellä draivilla. Usko tekemiseen on luja ja se saa muutkin innostumaan. Se voi olla vaikka yksi jooga- tai pilatestunti, se voi olla ranskan kielen tunti tai tanssitunti. Suhtaudutko sinä elämään nälkäisesti ja ainaisen uteliaana ja tiedonjanoisena? Teetkö nyt sitä, mihin tunnet intohimoa? Tuleeko tekeminen sydämestä? Mistä sinä innostut tänä vuonna?